Kaipaan sinua illoin,
jolloin synkyys valtaa minut.
Silloin kun piemyden valtameri nielee minut.
Pelkää, yhä enemmän ja enemmän.
Kaipaan kaikkea sitä menetettyä.
Vuoksi hauraan sillan.
Seison paljain jaloin lumessa,
tunnen kuinka jalkani jäätyvät,
muuttuvat lasiksi.
Kaivoin kuoppaa huomaamattani,
kaivoin yhä syvemmälle ja syvemmälle.
Se pureskeli minut palasiksi.
Nyt on muurini seinät valmiit,
voisin loikata milloin vain,
mutta silti vain odotan..
Odotan viimeistä toivoa,
ihmettä joka pelastaisi särkyneen sydämen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti