Ikuisuuskysymys -Novelli-

Tunnen oloni kyseenalaiseksi, en ole varma olenko olemassa, olenko tässä tai hengitänkö? Kysymykset ympärilläni ovat rakentaneet muurin, jota suuret katapultikkaan eivät ole vastauksineen saaneet rikki. Jokainen kysymysmerkki kattaa uuden ruokapöydän yhä uudelle vastaukselle.

Olenko rakentanut elämäni vain tyhjälle alustalle, vai onko joku toinen tehnyt sille alustan? Tämäkin kysymys on kauan mietityttänyt minua, olen aina joutunut putsaamaan pöytäni ja aloittamaan alusta. Jokaisen shakkinappulan olen joutunut sijoittamaan uudestaan ja uudestaan takaisin omille paikoilleen, mutta silti olen aina hävinnyt pelin tai päätynyt samaan loppu ratkaisuun.

Onko elämäni siis pelkkien kysymysten varassa, ehkä, ken tietää vai tietääkö hänkään? Tuskin, olisi minun vastaukseni, mutta toisaalta, sana ehkä on jokaisen nurkan takana vainoamassa ja kaikuu jokaisen korvaan päivittäin. Olen kasvanut mutta olen myös menettänyt samalla. Jokainen askel jonka olen ottanut eteenpäin, on jossain vaiheessa kaatanut ja vetänyt minut takaisin lähtöruutuun.

Lähtöruudussakin minua on odottanut kysymysmerkki, joka on taistellut tiensä voittoon, ja antanut minulle miljoonia lisäkysymyksiä, joita en ikuisuudessakaan saisi auki. Vaikka ehkä kaikkeen vastaus onkin juuri ikuisuuskysymys, ehkä se pitää meidät kaikki alustallamme. Rakentamassa yhä uudelleen ja uudelleen samaa, jonka toinen on murtanut vastauksineen katapulteilla

Olen silti varma, että joskus, vielä jonain kauniina päivänä, ihme tapahtuu. Koodit murtuvat edessämme kuin padot, ja vastaukset pääsevät valtavan kysymysmuurin toiselle puolelle. Mutta sitä minun on turha odottaa, sillä ikuisuus nielee minut sitä ennen. Miksi ihmisen elämänkaari on liian lyhyt näkemään vastauksia, jotka ovat silmiemme edessä?

Ja kumpi oli ensin, muna vai kana?