Ikuisuuskysymys -Novelli-

Tunnen oloni kyseenalaiseksi, en ole varma olenko olemassa, olenko tässä tai hengitänkö? Kysymykset ympärilläni ovat rakentaneet muurin, jota suuret katapultikkaan eivät ole vastauksineen saaneet rikki. Jokainen kysymysmerkki kattaa uuden ruokapöydän yhä uudelle vastaukselle.

Olenko rakentanut elämäni vain tyhjälle alustalle, vai onko joku toinen tehnyt sille alustan? Tämäkin kysymys on kauan mietityttänyt minua, olen aina joutunut putsaamaan pöytäni ja aloittamaan alusta. Jokaisen shakkinappulan olen joutunut sijoittamaan uudestaan ja uudestaan takaisin omille paikoilleen, mutta silti olen aina hävinnyt pelin tai päätynyt samaan loppu ratkaisuun.

Onko elämäni siis pelkkien kysymysten varassa, ehkä, ken tietää vai tietääkö hänkään? Tuskin, olisi minun vastaukseni, mutta toisaalta, sana ehkä on jokaisen nurkan takana vainoamassa ja kaikuu jokaisen korvaan päivittäin. Olen kasvanut mutta olen myös menettänyt samalla. Jokainen askel jonka olen ottanut eteenpäin, on jossain vaiheessa kaatanut ja vetänyt minut takaisin lähtöruutuun.

Lähtöruudussakin minua on odottanut kysymysmerkki, joka on taistellut tiensä voittoon, ja antanut minulle miljoonia lisäkysymyksiä, joita en ikuisuudessakaan saisi auki. Vaikka ehkä kaikkeen vastaus onkin juuri ikuisuuskysymys, ehkä se pitää meidät kaikki alustallamme. Rakentamassa yhä uudelleen ja uudelleen samaa, jonka toinen on murtanut vastauksineen katapulteilla

Olen silti varma, että joskus, vielä jonain kauniina päivänä, ihme tapahtuu. Koodit murtuvat edessämme kuin padot, ja vastaukset pääsevät valtavan kysymysmuurin toiselle puolelle. Mutta sitä minun on turha odottaa, sillä ikuisuus nielee minut sitä ennen. Miksi ihmisen elämänkaari on liian lyhyt näkemään vastauksia, jotka ovat silmiemme edessä?

Ja kumpi oli ensin, muna vai kana?

Jäähyväiskirje -Novelli-

Olin kauan toivonut kuolemaa ja nyt kun se oli edessäni, en voinut olla tärisemättä. Seisoin sillalla ja katselin merelle, ei en ollut tekemässä itsemurhaa, vaan mietein minne minut haudattaisiin.En kuulunut enää kirkkoon, en kuulunut mihinkään uskontoon tai kastiin, olin vain minä. Minulla oli menneisyyteni, mutta lääkärit olivat repineet tulevaisuuteni riekaleiksi sairauteni takia. Minulla siis on Aids positiivinen, joten aikani täällä on aika loppu puolella. Olen syönyt lääkkeitä useita vuosia, mutta silti mikään ei estä sairauden etenemistä.

Kasvoin kohtalaisen kokoisessa perheessä,. Minulla oli kaksi isosiskoa ja yksi isoveli, olin lapsista nuorin ja hentoisin. Olen aina ollut laiha ja kalpea, juuri sellainen ihminen, joka sairastuu todella helposti. Mutta perheeni opetti minulle, että vaikka olisi kuinka sairas niin aina on mahdollisuus pelastukseen, vaikka vasta loppu metreillä ellei muuten. Vanhempani olivat uskovaisia, he odottivat minustakin jotain suurta uskonnonedustajaa, mutta toiveet ei aina toteudu.

Tuijotin yhä kauemmaksi ulapalle ajatuksissani ja mietein menneisyyttäni, sitä kun olin villi ja vapaa. Ja sitä kun rakastuin ulkomaalaiseen naiseen, joka kohteli minua kuin siskoaan. Olimme läheisiä, mutta silti välimme kylmenivät päivä päivältä. Hänen pian kadottuaan elämästäni, sain kuulla tästä sairaudestani. Olin murtunut ja tiesin ettei mikään tai kukaan saisi minua enää onnelliseksi tai ehjäksi. Olin tuomittu viikatemiehen puolisoksi.

En useaan kuukauteen pitänyt yhteyttä sukulaisiin tai ystäviini, hylkäsin kaikki ihmiskontaktit ja jäin kotia yksin. Istuin useita päiviä sohvalla, verhot vedettynä ikkunoiden eteen ja katseessani oli vain syvä kuilu. Minun olisi kuulunut kuluttaa kaikki nuo kuukaudet läheisteni luona, eikä yksin. Mutta ymmärsin sen liian myöhään.

Olen kauan yrittänyt kirjoittaa kirjaa elämästäni, mutta siittä ei koskaan tullut mitään. Kaikki sanani valuivat läpi paperin ja takertuivat pöytään kiinni, kuin hapon syövyttämänä. Joten nyt kun elinaikaani on vajaa viikko, ymmärsin kaiken. Sain viimein sanat paperille, ja kaduin sitä että hylkäsin toiset, vaikka olisin tarvinut heitä enemmän kuin ikinä.

Vieläkin seison tässä sillalla ja katson merelle. Äiti minulla on yksi toive, älä itke kun päästätte minut vapauteen. Ja isä, pidä huolta äidistä ja sisaruksistani, kun en enää ole täällä. Rakkaat sisarukseni, älkää olko huolissanne, suojelen teitä ylhäältä.

Viimeinen toiveeni on että tuhkaatte ruumiini ja ripottelette tuhkani tästä sillalta merelle. Tuulen mukana saan viimein vapauteni ja mahdollisuuden nähdä teidät siellä alhaalla.


Rakkaudella: Jessica Annabel Portman, tyttärenne.

Kesä -Novelli-

Olimme kuumissamme, jouduimme kävelemään porottavan auringon alla, joka ei tahtonut laskea millään alas ja vaihtua kuuksi. En tiedä kuinka kauan olimme kävelleet, mutta tunsin kuinka kenkäni sulivat mustaan asfalttiin. Pian kulkisin paljain jaloin ja perille päästyämme jalkani olisivat kuin mikki hiiren kengät, yhtä keltaiset ja pyöreät.

Hän käveli oikeaan käteeni takertuneena, niin kuin juuri maan alla toiseen juureen. Tunsin hänen mustien kiharoisten hiuksien polttavan käsivarteeni, mustekalamaisen lonkeroisia kuvioita. Pidin kättäni hellästi hänen vyötäisillään, niin ettei hän vahingossakaan kaatuisi tässä tukehduttavan kuumassa kesä päivässä.

Aurinko oli laskemassa, ainakin kuvittelin niin. Näin kuinka suuri keltainen pallo, paiskoi liekkejään meihin matalammalta. En ollut varma jaksaisinko enää kauaa, vai jäisimmekö ikuisesti tänne asfalttiviidakkoon, polttavan auringon armoille.

Olin jo paiskaamassa itseäni maahan, kunnes huomasin että silmissäni sumeni. Luulin pyörtyväni, mutta ei se ei ollut sitä. Käännyin katsomaan liekehtivää aurinkoa, joka oli sulattanut kenkäni, polttanut ihoni ja joka oli yrittänyt tukehduttaa meidät lämpöönsä.

Auringon aikeet epäonnistuivat, armaan sadepilven takia. Joka tummana usvana syöksyi aaltoilevana ja vihaisena meidän luoksemme, pelastajana. Seisahduimme, minä ja hän. Nostimme katseemme kohti taivasta ja annoimme sateen kastaa meidät, puhdistaa auringon aiheuttamasta tuskasta.

Käännyin katsomaan ystävääni, jonka mustat pitkät kiharaiset hiukset muuttuivat nopeasti veden kastelemana suoriksi. Katsoin samalla hänen käsiään, jotka nousivat kohti taivasta, kuin sieltä olisi satanut rahaa. Nyt kun hän oli onnellinen, oli minun aika mennä kotiin.

Tunsin maan liikahtavan allani ja pian olin kotona, sängyssäni. Huoneessa oli tunkkaista ja hämärää. Nousin ylös sängystäni, annoin peiton valua jalkoihini lattialle. Astelin ikkunan luo ja avasin verhot, ulkona satoi kauniimmin kuin koskaan.



                                                                    ~22.11.2011~
__________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________

Tällainen novelli tuli kirjoitettua eräälle tutulle, kun hän väitti ettei kesästä saa minkäänlaista tarinaa. :D

Yön varjot -Novelli-

 Tuijotin kattoa sängylläni.
varjot piirtyivät hitaasti kattoon, niin kuin ennenkin.
Sama vanha rumba oli jatkunut jo vuosien ajan.
Kuva sarja oli sama, ensin ilmestyi kuun sirppi,
tämän jälkeen maisemat muuttuivat.
Tämä sama kuvasarja maisemia, henkilöitä ja lopullinen pimeys.
Oli sukuni kirous, joka jahtasi nyt minua.

Vilkaisin kelloani se näytti minuuttia vaille neljä.
Oli jo aamuyö, enkä ollut nukkunut silmäystäkään.
Kolmas yö putkeen, mitäpä sillä oli väliä enää.
Tiesin, että pian olisi aika, aika sinetöidä kohtaloni.
Varjot aloittivat kierrokset uudestaan ja uudestaan.
Tarina toisti itseään, nopeammin ja nopeammin.

Menetin hetkeksi tajuntani, jonka jälkeen tajusin mitä oli tapahtunut
Yöpöydälläni ollut vesilasi oli kadonnut näkyvistäni,
se oli lattialla sirpaleina.
Hetken tajuamiseni jälkeen tunsin vain kipua,
ja silmissäni sumeni.

Joka iltainen vanha rumba,
sukuni kirous, oli viimein saanut uhrinsa.

Aurinko & Kuu -Novelli-

Kuu katsoi minua tuhkan harmaalta aamutaivaalta,
en ollut ennen nähnyt kuuta noin surullisena, noin kalpeana ja kylmänä. 

Olin itse vasta nousemassa, tulossa valaisemaan taivasta harmaudesta.
 Katselin kuuta, yritin hymyillä mutta tiesin että kuu ei huomaisi sitä.
Olimme kuin päivänsäde ja menninkäinen, ei yhtään täydellistä yhteistä hetkeä.

Olin se kuuma kaasupallo, se vastakohta tuolle hopeiselle kuutamolle.
Kauan olin kaivannut tuota kylmää kosketusta, tuota joka sytyttäisi
minut uudelleen siihen vanhaan kultaiseen loistooni. 

Tuhkan harmaa taivas alkoi pikku hiljaa sinertämään, yhä enemmän ja enemmän.
Tuo yksinäinen kuu, jota katselin, oli katoamassa jo metsän taakse.
Näin kuinka hän käänsi viimeisen kerran surullisen harmaan katseensa minuun,
hän sai minut katoamaan synkkien pilvien taakse.

En ole varma mitä tapahtui, mutta ymmärsin erään asian: kuusi kuukautta.
Odotin ja odotin, mutta mitään ei tapahtunut. Ohini lipui kaikkia muita viettelijättäriä,
mutta kaipasin vain surusilmäistä kuningatartani.

Näin jo kaukaa, kuinka hän lähestyi. Näin kuin hän peitti edessäni olevan sinivihreän maapallon.
Hän olisi jälleen hetken minun, tuo kaunis hopeahelmainen kaunottareni.
Minun armaani, oma kuun kuningattareni.
Hän peitti loistoni vain hetkeksi ja tuo yksi yhteinen hetki antoi minulle uuttaa voimaa odottaa. 

Hän lähti jälleen surullisena, mutta rakastavana.
Tiesin että palaisimme takaisin, vaikka harvoin olemme yhdessä.
Näin hänen lipuvan vain kauemmaksi ja kauemmaksi,
ja pian säteeni osuivat jälleen tuohon sinivihreään planeettaan.

Olin syntynyt uudelleen, annoin valoni hehkua läpi untuvapilvien.

Ja jälleen kun nousen aamuun uuteen, näen rakkaani taas karkaavan kauemmaksi.
Mutta tiedän silti, hän on vain minun.

Varjot -Novelli-

Ilta oli jo pimeimmillään, kun kaksi hahmoa liikkui kaupungissa.

Toinen käveli suurin ja voimakkain askelin, toinen taas yritti kipittää edellä menijän perässä. 

Välillä jälkeen jäänyt pienempi henkilö joutui ottamaan pari juoksu askelta, pysyäkseen perässä.

Kaupunki oli hiljainen, vain muutaman auton äänet kuuluivat parin korttelin päästä, 

ne olivat pysähtyneet liikennevaloihin. Muutaman liikkeen ikkunassa paloivat valot, 

liikkeiden ovet olivat suljettuja, mutta silti näyteikkunat yrittivät houkutella ohikulkijoita. 

Ikkunoiden valot valaisivat hienoja ja modernisia huonekaluja, 

muutamassa ikkunassa näkyi myös, naisten ja lasten vaatteita.

Elokuvateatterista rynni noin viidenkymmenen ihmisen lauma, kuin karja-aitauksesta.

Lauma jakaantui nopeasti erisuuntiin, kuka minnekkin. 

Ehkä osa meni kotia, toiset ehkä taas jatkoille, ken tietää. 

Teatterin ulkovalot sammuivat ennen kuin viimeiset ovesta tulijat 

olivat edes kerenneet sanoa näkemiin toisilleen.

Kadut olivat autioita, muutama katulamppu oli sammunut keskustasta.

Vain aaveet kulkisivat nuilla teillä tähän aikaan, mutta kuka nyt kummituksiin uskoisi.

Olisi vain ajan kysymys, milloin kadut täyttäysivät jälleen jalankulkijoista,

autoilijoista, pyräilijöistä ja ties mistä kulkijoista.

Eihän kaupunki ole hiljaa kuin hetken, ja sen pienen hetken kadut ovat meidän. 

Olemme vain varjoja, jotka piirtyvät kadun kulmaan, varjoja jotka piirtävät kasvoihin syviä uurteita,

varjoja jotka näyttävät ihmisten todellisen kuvan, 

varjoja jotka valtaavat vainhetkeksi kaupungin itselleen.

____________________________________________________________________________
____________________________________________________________________________

Kokeilun vuoksi Novelli tarina, runon sijaan :)

Kuoleman ruusu

Kuoleman kukka,

tule ja tapa,

kiedo ikuiseen uneen.


Unohtaakseni kaiken,
pistä minua piikillä, Ruusunen.
Nukahtaakseni levottomaan pimeyteen,
myrkytä minut


Kurista,
Tukehduta,
kiristä juuriesi otetta.


Tapa minut kukka,
ota hellään syleilyysi,
tukehduta minut.

Olen Liisasi,
sinun rakentamassa ihmemaassa.
Juo kuppini tyhjäksi,
laula minulla tuomioni, ruusu

Päivän kuva/piirros 6.10.2011

_____________________________________________________________________________
_____________________________________________________________________________

Yksi parhaista vuoden ajoista tuijotella tähtiä, ei ole vielä liian kylmä ja tarkeneekin katsella. :3

Verellä maalattu

Punainen seinä,

maalattu vasta,

lattialle valunut,

maali vanana ovelle.

Punaisia askeleita,

vanan molemmilla puolilla,

katoavat kellariin,

oven lukitun taakse.

Punainen seinä,

verellä maalattu.

Kuolemaan tuomitun,

omalla sielulla.

~3.10.2011~

______________________________________________________________________________
______________________________________________________________________________

Äänet

Pääni sisällä kaikuu äänet,

äänet joita en tunne.

Ne kuiskivat kirouksiaan,

ne syövät mieltäni.

"Älä katso, älä katso!"

kuuluu huuto sisältäni.
kuulen läähätystä,

kuulen kalinaa,

Mielenterveyteni järkkyy,

kuolen sisältä päin.
Palan poroksi,

tukehdun tuhkaani.

Nuo äänet kiusaavat,

äänet jotka tappavat.
Nuo kiroukset,

ne syövät minut kuoliaaksi.

~3.10.2011~

_____________________________________________________________________________
_____________________________________________________________________________

Kadonnut peilikuvasi

Peilikuvasi,

se kuva sinusta.

Se kuva,

joka särkyi.

Unohdit itsesi,

lopetit olemisen,

kuolit sisältäsi.

Peilikuvasi katosi,

vääristyi kuvasi,

kääntyi ylösalaisin.

Se kuva sinusta,

se katosi kokonaan.

Olit enää muisto,

jos edes sitäkään.

~3.10.2011~

______________________________________________________________________________
______________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 2.10.2011 + muutama Hanashin sananen

Sanni-neiti <3

_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________

Miksi täytyy menettää,
miksi täytyy lähteä liian aikaisin.
Olit ystäväni, olit rakkainpani, olit enkelini.

Suojelethan nyt minua,

sieltä ylhäältä.
olethan kanssani,

vielä tänäkin päivänä.

Rakastan sinua ystäväni,
olet armahin edelleen.

Ethän unohda minua,
enhän minäkään sinua.

~2.10.2011~

_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________

Rakkaalle kissalleni, joka lähti liian aikaisin tästä maailmasta.
Tiedän muistelen ehkä liikaa entistä kissaani, mutta hän oli elämäni lähde,
se kukka joka kukki kun olin yksin.

Ja aina kun olin poissa liian kauan, hän suuttui minulle,
mutta leppyi kun tarpeeksi leperteli.
Hän antoi anteeksi.

Toisin kuin ihmiset, eläimet antavat helpommin anteeksi,
jos niille antaa anteeksi.

Ehkäpä sen takia Sanni oli minun tyttöni,
minun oma ystäväni, se tärkein, luotettavin.

Mutta nyt kun hän on poissa,
on vaikea tietää mikä olisi oma paikka
missä olisin se ns. oikea ihminen.

Vaikka löysin rakkauden,
vaikka olen kihloissa ja
asun avoliitossa.

Niin kaipaan jotain lämpöistä,
jotain ystävällistä,
jotain jonka kanssa olen elänyt jokaisen päivän,
kokenut kaikenlaista, mutta silti saanut anteeksi.

Ehkä kukaan ei oikeasti ymmärrä mitä höpisen,
mutta koittakaapas kasvattaa jokin eläin pennusta asti,
pitäkää pentua lähimmäisenä ystävänä, jolle kerrotte kaiken,
joka oppii tuntemaan teidät perin pohjin.

Ehkä ymmärrätte minua sitten paremmin.

Pimeys sisällä

Eksyin taas pimeyteen,

pääni täynnä ääniä.
Kidutan itseäi,

tuhoan vain meitä.

En osaa elää ihmiseksi,

en osaa kasvaa kaltaiseksi.

Olen kyvytön näkemään,

olen täynnä turhaa.

Sisälläni oleva pimeys,
sokaisee minut välillä.

Pimeys joka tuhoaa kaiken,
olenko vain synkkyys

olenko vain pettymys.

Olen edelleen niin kaukana,

olen vieläkin hukassa..

Pyyntö mielessä:

"Auta minua, pelasta minut."

~01.09.2011~

___________________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 1.10.2011

Ruusuja haudalla

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 30.09.2011

________________________________________________________________________________

________________________________________________________________________________

Tätäkös talvelta odotellaan ;)
näh minun puolestani saa olla vähän vähemmänkin lunta,

aattona vasta sellanen nätti lumikerros joka sulaisi nopeasti pois :D

Tuhottu minä

Peitin oman minäni,
hymyilin viattomasti.

Yritinkö huuhtoutua,

voi kyllä vain.

Temperamenttini kadotin,

hukutin kyyneleeni,

jäädytin tunteeni.

Identiteettini kuoli,

se haudattiin,

tuhkat levitettiin.

Roolini minänä,

katosi tuleen,

tuhoutui palasiksi.

Nuo palaset,

katosivat toisiin sieluihin,

tuhoten nämäkin raukat.


~30.09.2011~

_____________________________________________________________________________
_____________________________________________________________________________

Tartunta

Tukehdun,

tukehdun bakteereihin.

olen suljettu huoneeseen,
lukittu valkoisen oven taakse.

Tukehdun,

yhä vain uudestaan.

Olen tuomittu kuolemaan,
nimeni on viikatemiehen kirjassa.

Tukehdun, 

tukehdun tauteihini.

~30.09.2011~

_______________________________________________________________________________
_______________________________________________________________________________

Sokeus

Mustaa,

silmät suljetuin.

Mustaa,

silmät avatuin.

Kaikki tummaa,

kaikki poissa.
Äänet ympärillä,
äänet päässä.

Yhä vain tummempaa,
yhä vain ahtaampaa.

mustaa,

niin mustaa..




~30.09.2011~

________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________

Päivä kuva/piirros 29.09.2011

______________________________________________________________________________
______________________________________________________________________________

Se on sitten korvatulehdusta ja väsymystä. Ei oikein mukava yhdistelmä, varsinkaan näin loppuviikosta.
No ehkäpä tää tästä nuilla lääkkeillä, jotka varmistavat että korvatulehdus varmasti vielä uusiutuu.
______________________________________________________________________________
______________________________________________________________________________

Tuhottu

Tyhjä, tyhjenee,

Hiljaa, hiljalleen.

Kiusattuna syrjitty,

Upotettuna hukkunut.

Tunnetteko sanoja nuita,

ikuisen tuskan kaivertajia.

Samassa sakissa kulkevia,

silti irrallisia.

Huono, huonompi.

yhä vain pahempi.

Viilto siellä,

viiltä täällä,

ei jälkekään.

Kaikki palasina,

mieli revittynä,

keho poltettuna.

Haavoitettu haavoitetaan,

Tuhottu tuhotaan.

Hän

Tunsin hänet,

hänen ollessa muiden luona.

Haistoin hänet,

vaikka hän katosi aaltoihin.

Kuulin hänet,

kun hän maisteli minun sieluani.

Muistin hänet,

vaikka kuolema hänet tainutti.

Minä, olin hän,

olin tuhka joka haudattiin.

Olin vain syntynyt tuonelaan,

elämän kehtoon kastettuna.


~9.9.2011~

Askeleet

Ensi askel pimeyteen,
ei johda minnekkään.
Tuntemattomana jatkuu matka,
hämärän illan kotiin.

Sumuisen metsän polku,
kauaksi vain kulkee.
Horjuva askel kadottaa,
kynttilän hennon sammuttaa.

Varjot hulluiksi muuttuvat,
kadottavat kaiken.
Peittyy kodit,

peittyvät tiet.

Askel askeleelta,
suohon upottaa.
kaikki unohtuu,
ja maisemat vaihtuu.


~8.9.2011~

Päivän kuva/piirros 4.9.2011

_____________________________________________________________________________
_____________________________________________________________________________

Pieni merenneito, ollut koko eilisen päivän ajan työn aiheena.
Projektina ei mikään pieni, sillä alkuperäinen piirrospiirretty lyijykynällä.
Loppujen lopuksi skannattu ja väritetty photarissa.

Tästä pienestä merenneidosta on kaksi muutakin kuvanmuokkausta.
Molemmat on taustalla, mutta tällä kertaa ajattelin laittaa tänne esille tämän yksinkertaisen :)
_____________________________________________________________________________
_____________________________________________________________________________

Sodan lapset

Laukauksia aseiden, 

täriseviä käsiä, 

lapsi sotilaiden. 

Taloa autioita, 

ruumiita tuntemattomia, 

pienten viattomien. 

Kanna aseesi, 

kanna taakka, 

sodan ikuisen. 

~Ei loppua koskaan.~ 

Huutosi kaikuu, 

itkusi katoaa, 

kuulet tykistön. 

Sydämesi kiveä, 

silmät lasia, 

viattomuus kadonnut. 

Kanna varusteesi, 

kanna ylpeänä, 

olet yksi heistä. 

~Olit yksi valituista.~ 

Olet kuolema, 

esimiehen hurtta, 

lapsi paholaisen. 

Sodan lapset, 

aseiden kantajat, 

tappajista pahimmat. 

~10.05.2011~

_______________________________________________________________________

_______________________________________________________________________

________________________________________________________________________
________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 3.9.2011

_________________________________________________________________________________

_________________________________________________________________________________

Tällaisia tullut joskus piirreltyä, tuo ensimmäinen tuossa on alkuperäinen ja tribaali tuosta alkuperäisestä tehty.
Hiukan muutoksia toki löytyy alkuperäisen ja tribaalin väliltä, mutta ei mitään suurta. :)

En tiedä mistä olen saanut innostuksen piirrellä erilaisia tribaali olentoja, hahmoja, kasveja.
Mutta toisaalta niistä on tullut ihan mielenkiintoisia ja nättejä.
Ja tuo kaksi ylhäällä on jatkoa alempaa löytyvästä Merihevosesta.
_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 2.9.2011

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Siinähän minä olen.. Monien vuosien jälkeen.
Muutoksia tapahtunut aika mukavasti, mutta sama ihminen silti.
Kasvanut vain..
_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Menneisyyden kuvia..

Kuvat, jotka haluan unohtaa,

edessäni taas on.

Kuvat, jotka polttaisin,

toisen omaisuutta on..

Ihminen, jonka kiroaisin,

palaisi takaisin kuitenkin.

Ihminen, jota vihaisin,

Nauraisi vain hymysuin.

Kaikki palaisi aina takaisin,

tuhka muuttuisi uudestaan kuvaksi.

Vihollinen, jonka voitit kerran,

tulisi uudestaan, kostamaan.

~2.9.2011~

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Ei ole mieli tehnyt kirjoittamaan mitään hetkeen, mutta nyt vihdoin runosuoni hiukan aukaisi itseään, ja lopputulos oli tuollainen. Tuntuu kuin menneisyys tahallaan yrittäisi saada mustasukkaiseksi...

Vaikka toisaalta, vaikka pahan kerran voittaa, se palaa aina takaisin..
Joko nyt tai myöhemmin.. 

Talven enkeli

 Ei kuolematon ole hän

vaan kantaa enemmän.

Tähdistä laskeutui,

Nainen puhtoinen.

Ei valittanut,

eikä itkenyt.

Hymyillen lumen toi,

laulaen kaiken sulatti.

Kuolematon ole ei,

mutta silti laulaa enemmän.

Siipiään kantaa selässään,

kuin prinsessa kruunuaan.

Häilyväkin valo,

kaiken näyttää voi.

Kuin unien valtiatar,

valkoisessa häämekossaan.

Askel kylmä kuin jää,

Sydän lämmin kuin tuli.

Kevät hänet vie,

sulattaen kadottaa.

Jalanjälkiä talven,

seurata voit.

Lammikot teiden,

johdattaa voi.


~18.08.2010~

_________________________________________________________________________________

_________________________________________________________________________________

Tällainen pieni sanoilla leikki tällä kertaa, onhan tuo jo kymmenen päivää vanha teksti, mutta ihan hyvä laittaa näytille, jos vaikka sattuisi tulemaan kommentteja :3
_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 26.8.

_________________________________________________________________________________

_________________________________________________________________________________

Sota

Tuuli veren levittää,

polte kivun lieventää.

Aamukaste aseen piilottaa,

ruosteiseen maahan upottaa.

Teräksistä verta,

vanaisia polkuja.

Lasisia katseita,

myhäilyjä hulluja.

Kuolema viitallaan peittelee,

tuhkaa mustaa heittelee.

Tuskan huudot kadottaa,

puhdas isänmaa.

~25.08.2011~

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 25.8.

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Yksi omista suosikeistani kolmen vuoden takaa, sormi ja puukko. Ei ehkä kaikkein luotettavin ja silleen kaunein. Mutta omasta mielestäni kuva onnistui pelottavan hyvin, vaikka koskaan ennen mitään tuollasta piirtänyt. Alkuperäinen piirustustehty A4 lyijykynällä jonka jälkeen skannattu ja koneella hiukan muokattu.

Ei en ole itsetuhoinen vaikka kuvasta monet saattavat alkaa ajattelemaan niin. Kaikilla on vain pahoja päiviä ja täytyyhän ne jotenkin purkaa. Helpoin tapa itselleni on piirtää ja kirjoittaa ne ulos. Vaikka siittä ei aina hyvää seuraisi, esim. tämän kuvan ansiosta sain käydä kuraattorin puhuttelussa. Mutta mitä voin sille että piirrän sitä mitä mieleeni tulee tai jos tulee. Minä vain piirrän ja annan kuvan ilmestyä paperille, en päähäni.
_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 22.08.2011

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Vuodet on kulunut vauhdilla ja silti ikävä kaivertaa rakkaita eläinystäviä miettien, jotka ovat jo kuolleet.
mutta silti sitä täytyy jaksaa ja löytää uudet suunnat. Joulukuussa kuoli rakkain kissani Sanni, jonka kuva tulee sitten tänne, kun hänen kuolemastaan on vuosi. On vaikea uskoa, että jokin niin tärkeä ystävä, jonka on saanut syntymäpäivä lahjaksi, voi kuolla ja elää enää vain muistoissa.

Joten ruusu teille kaikille, jotka olette menettäneet tärkeän ystävän, läheisen  ihmiset/eläimen.
_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Soitto sydämen

Puinen viulu,

yhä soittajan käsissä,

kuin sulka kirjailijan sormissa.

Ei virhettäkään tee,

ei väärää vetoa,

sävelmä muuttumaton.

Sanoin kuvaamaton kauneus,

pitkät hiljaiset nuotit,

paperit sekaisin telineessä.

hymyillen,

mutta haikeana,

soiton lopettaa

Lapsi viaton,

niin kaunis,

niin hentoinen.

Ilman surupukua,

ilman kotia,

yksin pimeässä.

Vain sävelet tummat,

mutta kauniit,

lohdun sydämeen tuo.


~18.10.2010~

_______________________________________________________________________
_______________________________________________________________________


Viattomien soittohan on kaikkein kauneinta, eikös vain?

Päivän kuva/piirros 21.08.2011

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Tällainen pikku keijukainen tuli piirrettyä viimeyönä ja tänään päivällä viimeistelin väreillä ja siivillä.
Harvoin piirrän ihmismäisiä olentoja tai ihmisiä, koska ongelmana on aina, joko kasvot tai sitten vartalo. Senpä takia enimmäkseen piirtelen tribaalikuvioita tai sitten jotain muuta itseäni kiinnostavaa. Välillä jopa saatan tehdä poikkeuksen ja suostun piirtämään jonkun ehdotuksesta jotain erilaisempaa, vaikka normaalisti piirrän mieluummin ilman mitää erikoisempia suunnitelmia. Mitä tyhjempi pää sitä parempaa jälkeä.
_________________________________________________________________________________

_________________________________________________________________________________

Varjoissa kulkevat

Kuulitko koskaan kuiskaustani,
elämän ja kuoleman rajamailta.
Sieltä missä pimeyskin katoaa,
varjotkin synkkyys nielee.

Kuulitko huutoni kaukaisen,
pilvien yläpuolelta.
Sieltä missä linnut ei lennä,
sieltä josta Ikaros putosi.

Auringon pojan helmassa,
Kuun kaunottaren kynsissä.
Suljettujen vankiloiden sellissä,
salaisuuksien arkussa.

Tuona yönä,sinä katosit.
liekit polttavat,
kuvaasi nuolevat.
Talo autioituu,
haamuja vain.

Yhtä menneisyyttä vain,
ei kieltää sitä voi.
Muistoissa seilaamista,
sielun palasten kokoamista.

Pimeyden tien kulkemista,
hiljaisuuden polkuja.
Kuun väärällä puolella,
auringolta piilossa.

Unohtaa et vain voi,
kuun säteet sen paljastaa.
Et mennyttä muuttaakaan saa,
auringon liekit sinua estäkööt.

~08.04.2011~

_______________________________________________________________________
_______________________________________________________________________
Osasta runoista tulette varmasti huomaamaan että rakastan kreikan mytologiaa ja käytän sen henkilöitä ja tarinoita runoissani. Mutta miksen käyttäisi, mytologia on niin kiehtova monella eritapaa. Toinen mikä kiinnostaa minua on Muinainen Egypti ja tämän jumalat. Niitä harvemmin nähdään runoissani, mutta ehkä vielä joskus kirjoitan Ra ja Anubis Jumalista.

En ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut Kristinuskosta, ja minulla on aika vahvat mielipiteet joihinkin kristinuskon asioihin, joista varmaan papit rankaisisivat jos voisivat. Tutkein sitten tässä yksi päivä hiukan wikipediaa ja sieltä uskontoja niin löysin tämän: Zarathustralaisuus, uskonto jonka mietteet ja ajatus maailma on suurinpiirtein sitä samaa kastia kuin omani. Epäilin aluksi lähteä tutkimaan sitä, mutta yllätyin suuresti, mutta ei se tarkoita että itse nyt olisin ryhtymässä tuohon uskontoon, ehei, mieluummin uskon Kreikan mytologiaan.

On vain mielenkiintoista vertailla eriuskontoja, kuinka paljon niissä on samoja arvoja, kuinka paljon taas eri. Nämä kysymykset jäivät kaikkein eniten mieleen, koko uskonnosta: "Oi viisaus, milloin nämä miehet tunnistavat pelastuksen sanoman? Milloin he luopuvat tuosta huumeesta, jonka avulla vihamieliset, mieleltään kieroutuneet tyhjänpuhujapapit aiehuttavat ihmisille myrkytystilan ja johtavat harhaan tämän maan pahoja johtajia?" (lainattu Wikipediasta 21.08.2011) Kysymyksen ovat mielenkiintoisia jos miettii sitten vaikka katolilaista kirkkoa, jossa piispat raiskaavat ja käyttävät hyväksi tyttöjä ja naisia, harrastavat salamenoja jne.

Mutta ei uskonnoista tämän enempää tähän. En yritä käännyttää ketään, yritän vain saada ihmiset miettimään. Itse olen vielä toistaiseksi kristitty ja kirkkoon kuuluva, mutta tämäkin seikka luultavasti tulee vielä muuttumaan. Sillä haluan uskoa siihen, mikä on minulle läheistä, luonto, eläimet, mytologiat, taide, tiede, yliluonnollinen, jne. Haluan hallita itse omaa uskontoani, joka ei tule ehkä koskaan oleen mikään tämän maailman uskonnoista. Eikö ihmisten olisi helpointa elää ilman uskontoja, no kait jokaisen pitää saada turvautua mihin haluaa, jotkut turvautuvat aseisiin toiset uskontoon, jotkut toiset taas molempiin.
______________________________________________________________________
______________________________________________________________________

Jääsydämet

Vuosi vuodelta,

sydän yhä kokeneempana,

ruhjeilla ja haavoilla,

teipillä uudelleen koottuna.

Muutoksen tuulia,

kastelematta jätetty,

Kuivuneena ja lohjenneena,

yhä vain kasattuna.

Muuttui kiveksi,

vaihtui vuoreksi,

murtui jääksi,

vyöryi lumena.

Ei kukaan muistanut,

villiä sydäntä,

kaikialla vain kivistä jäätä,

jokainen niin samanlainen.

Yhteiskunta tuhoutui,

jätti jälkeensä vain muruja,

opettivat vain tappamaan,

toisia jääsydämiä.

Vuosi vuodelta,

satoja sodassa kuoli,

maassa makasi,

elottomia sydämiä.

Pian saapuisi teippaajat,

pian kaikki olisi ennallaan,

pian sota jatkuisi,

pian ketään ei olisi.




~20.08.2011~

________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________

Tällainen runo yhteiskunnan sydämistä, teksti pulppusi jostain tuolta syövereistä.

Mutta nyt valmistautumaan issikalla ratsastamiseen. Pitkästä aikaa pääsee viettää aikaa hevosen selkään, viimeksi joskus ylä-asteen puolessa välissä käynyt viimeksi eli joskus -07 tai -08 viimeksi. :D
Että aikaa siittäkin huvista kyllä on...
________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________

Päivän kuva/piirros 20.08.2011

Pieni merihevonen ^____^

________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________

Rakastan merta ja kaikkea siihen liittyvää. Taruja Poseidonista, neredeistä ja merenneidoista.
Meri ja Vesi ovat elementtejäni, joista en välttämättä pystyisi luopumaan, ainakaan kovin pitkiksi ajoiksi.
Olen asunut koko lapsuuteni lähellä merta ja satamaan oli vain pari kilometriä, sinne monesti saatoin karata tai lähteä muuten vain pyöräilemään. Lapsuuden aikana vietin myös Pappan kanssa paljon merellä, kalastamassa ja tutkimalla saaria. Ihania muistoja.

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Käsi kädessä,
kylki kyljessä,

vaikka meren aaltoihin



~15.4.2008~

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

Kuiskaaja

En ole tarinan päähenkilö,

enkä myöskään sivuhenkilö.

Mutta silti kaipaan,

minulle tärkeää henkilöä.

Hän oli tarinani päähenkilö.

Minä olen vain kuiskaaja,

jota kukaan ei näe.


~16.01.2008~

_________________________________________________________________________________
_________________________________________________________________________________

~Ajattelin näin alkuun aloittaa ensimmäiselläni runolla, jonka olen koskaan kunnolla kirjoittanut.
Kuiskaaja runo syntyi ylä-asteen käytävällä istuessani ja samalla kun katselin ihmisten ohi kävelemistä.
Laukusta sitä joutui nopeasti kynää ja paperia etsimään, että sai lauseet vangittua, ennen kuin ne olisivat päässeet kokonaan karkaamaan ajatuksista.

Vielä tuolloin en uskonut, että joskus kirjoittaisin suurinpiirtein runon päivässä. Hyvä jos olisi uskonut edes sitä että kirjoittaa yhden runon vuodessa. Mutta aika kasvatti siivet ja runoja alkoi kerääntymään pöytälaatikkoon ja nettiin muille julkisille runosivustoille, enemmän kuin tarpeeksi. Kiitos vuosien, taidot ovat kehittyneet hiukan.

Olisin kiitollinen kaikille, jotka uskaltavat tai haluavat antaa palautetta,
kritiikkiä tai kiitosta runoistani.

Toivon myös että te kaikki tulette nauttimaan tästä blogista ja tulevasta sisällöstä. Kiitos!~
________________________________________________________________________________
________________________________________________________________________________