Ilta oli jo pimeimmillään, kun kaksi hahmoa liikkui kaupungissa.
Toinen käveli suurin ja voimakkain askelin, toinen taas yritti kipittää edellä menijän perässä.
Välillä jälkeen jäänyt pienempi henkilö joutui ottamaan pari juoksu askelta, pysyäkseen perässä.
Kaupunki oli hiljainen, vain muutaman auton äänet kuuluivat parin korttelin päästä,
ne olivat pysähtyneet liikennevaloihin. Muutaman liikkeen ikkunassa paloivat valot,
liikkeiden ovet olivat suljettuja, mutta silti näyteikkunat yrittivät houkutella ohikulkijoita.
Ikkunoiden valot valaisivat hienoja ja modernisia huonekaluja,
muutamassa ikkunassa näkyi myös, naisten ja lasten vaatteita.
Elokuvateatterista rynni noin viidenkymmenen ihmisen lauma, kuin karja-aitauksesta.
Lauma jakaantui nopeasti erisuuntiin, kuka minnekkin.
Ehkä osa meni kotia, toiset ehkä taas jatkoille, ken tietää.
Teatterin ulkovalot sammuivat ennen kuin viimeiset ovesta tulijat
olivat edes kerenneet sanoa näkemiin toisilleen.
Kadut olivat autioita, muutama katulamppu oli sammunut keskustasta.
Vain aaveet kulkisivat nuilla teillä tähän aikaan, mutta kuka nyt kummituksiin uskoisi.
Olisi vain ajan kysymys, milloin kadut täyttäysivät jälleen jalankulkijoista,
autoilijoista, pyräilijöistä ja ties mistä kulkijoista.
Eihän kaupunki ole hiljaa kuin hetken, ja sen pienen hetken kadut ovat meidän.
Olemme vain varjoja, jotka piirtyvät kadun kulmaan, varjoja jotka piirtävät kasvoihin syviä uurteita,
varjoja jotka näyttävät ihmisten todellisen kuvan,
varjoja jotka valtaavat vainhetkeksi kaupungin itselleen.
____________________________________________________________________________
____________________________________________________________________________
Kokeilun vuoksi Novelli tarina, runon sijaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti