Kirjoitan tätä blogia, jotta te rakkaat ihmiset pääsette lukemaan runojani ja saatte arvostella niitä mielenne mukaan, kehuja, haukkuja ja ehdotuksia, kaikki otetaan vastaan. Blogihin kirjoitan myös mielipiteitäni eri aihealueista ja lisäilen myös omia piirustuksia ja valokuvia. Toivottavasti viihdytte blogissani.
Tietoja minusta
- Hanashi
- Olen mietteliäs ja hieman surumielinen nainen, joka pahasti muistuttaa Marzin outo tyttö biisin tyttöä. En osaa kertoa miksi, mutta ne sanat vain luo joka kerta saman suojan ympärilleni. ja tunteen "se olen minä." On vaikea kertoa itsestään, kun edes itse ei tarkalleen tiedä itsestään mitään. kaikki sisällä oleva on sumun peittelemään ja kaikki ulkoinen on työllä taiottua.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Kesä -Novelli-
Olimme kuumissamme, jouduimme kävelemään porottavan auringon alla, joka ei tahtonut laskea millään alas ja vaihtua kuuksi. En tiedä kuinka kauan olimme kävelleet, mutta tunsin kuinka kenkäni sulivat mustaan asfalttiin. Pian kulkisin paljain jaloin ja perille päästyämme jalkani olisivat kuin mikki hiiren kengät, yhtä keltaiset ja pyöreät.
Hän käveli oikeaan käteeni takertuneena, niin kuin juuri maan alla toiseen juureen. Tunsin hänen mustien kiharoisten hiuksien polttavan käsivarteeni, mustekalamaisen lonkeroisia kuvioita. Pidin kättäni hellästi hänen vyötäisillään, niin ettei hän vahingossakaan kaatuisi tässä tukehduttavan kuumassa kesä päivässä.
Aurinko oli laskemassa, ainakin kuvittelin niin. Näin kuinka suuri keltainen pallo, paiskoi liekkejään meihin matalammalta. En ollut varma jaksaisinko enää kauaa, vai jäisimmekö ikuisesti tänne asfalttiviidakkoon, polttavan auringon armoille.
Olin jo paiskaamassa itseäni maahan, kunnes huomasin että silmissäni sumeni. Luulin pyörtyväni, mutta ei se ei ollut sitä. Käännyin katsomaan liekehtivää aurinkoa, joka oli sulattanut kenkäni, polttanut ihoni ja joka oli yrittänyt tukehduttaa meidät lämpöönsä.
Auringon aikeet epäonnistuivat, armaan sadepilven takia. Joka tummana usvana syöksyi aaltoilevana ja vihaisena meidän luoksemme, pelastajana. Seisahduimme, minä ja hän. Nostimme katseemme kohti taivasta ja annoimme sateen kastaa meidät, puhdistaa auringon aiheuttamasta tuskasta.
Käännyin katsomaan ystävääni, jonka mustat pitkät kiharaiset hiukset muuttuivat nopeasti veden kastelemana suoriksi. Katsoin samalla hänen käsiään, jotka nousivat kohti taivasta, kuin sieltä olisi satanut rahaa. Nyt kun hän oli onnellinen, oli minun aika mennä kotiin.
Tunsin maan liikahtavan allani ja pian olin kotona, sängyssäni. Huoneessa oli tunkkaista ja hämärää. Nousin ylös sängystäni, annoin peiton valua jalkoihini lattialle. Astelin ikkunan luo ja avasin verhot, ulkona satoi kauniimmin kuin koskaan.
~22.11.2011~
__________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________
Tällainen novelli tuli kirjoitettua eräälle tutulle, kun hän väitti ettei kesästä saa minkäänlaista tarinaa. :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti